tiistai 28. marraskuuta 2017

Sonja Lumme: Tomaatti!

Eilen illalla minusta tuli tomaattiuskovainen. Kävin kirjastossa palauttamassa ison kasan kirjoja, ja samalla tietysti katselin mitä uutta lainaisin. Mukaan oli lähteä pohjois-korealaisen naisen pakokertomus, mutta kun sitä aikani selasin, niin jätin sen siihen esittelyhyllyyn. Arvelin, että en nyt saisi sitä luettua, ehkä joskus myöhemmin.

Vaimolle meinasin ottaa kirjan, jossa oli lahjaideoita. Siinä oli paljon sellaista, mikä olisi voinut häntä kiinnostaa, mutta toisaalta, sitä kirjaa ei ollut tehty oikein innostavan näköiseksi, joten jätin senkin.

Vielä katselin muutamaa muutakin, mutta eivät ne nyt vain sytyttäneet. Sitten löytyi Rovala ry:n kustantama kirja, jossa esiteltiin Lapin savottaperinnettä. Kirja oli päällisin puolin ihan yhtä vanhan näköinen kuin savottaperinnekin. Siinä savotoilla töissä olleet itse kertova millaista se työ oli. Kirja lähti mukaan.

Sitten löytyi komean punaisella selkämyksellä varustettu kirja Tomaatti! Kirjan kuvitus jo oli sellainen, että ei sitä vaan voinut olla ottamatta mukaan. Isokokoinen kirja ja paljon kokosivun kuvia ja jopa koko aukeaman kokoisia kuvia tomaattien maailmasta.

Sen verran minussa on jäljellä pikkupuutarhuria, että jo ennen nukkumaan menoa sain kirjan käytyä läpi sivu sivulta. Ehdin jo lukemaan tomaattien alkuperästä (nehän tulivat Eurooppaan 1400-1500 luvun taitteessa jostakin Väli-Amerikan ja Etelä-Amerikan suunnalta), luin ohjeet tomaattien kylvöstä ja kasvatuksesta, lannoituksesta (nokkoskäyte on hyvä kastelulannoite) ja monesta muusta huomion arvoisesta asiasta.

Erityisen mielenkiintoinen osa kirjaa oli noin 40 eri tomaattilajikkeen esittely. Blush, Black Prince, Bajaja, Black Krim, Cirtina, Cream Sausage ja Great white ovat vain osa nimistä, joiden lajikeista on hyvät kuvat ja esittelyteksti, josta saa käsitystä lajikkeen mausta, satoisuudesta, alkuperästä. Silmänruoka ja teksti vaikuttavat yhdessä sen, että mieleen tulee väkisinkin, että näitä pitää päästä testaamaan.

Testiosuutta varten kirjassa on vielä melkoinen määrä ruokaohjeita, joiden keskeinen ainesosa on tomaatti. Ohjeiden tulokset on myös kuvattu ja kuvien katseleminen saa aikaan... no kyllähän sinä tiedät...

Tomaatti! sai minut haaveilemaan omasta kasvihuoneesta ja vähintäänkin kymmenestä eri tomaattilajikkeesta, tomaattihuoneen tuoksusta, ja oikean tomaatin mausta. "Maistettuaan kerran kypsänä poimittua ja luomuna kasvanutta tomaattia, ei tehotuotettua tunnista samaksi hedelmäksi."
Sonja Lumme väittää, että "harrastus vie pikkusormen jälkeen koko käden olkapäätä myöten".

Minusta siis tuli ihan yhdellä lukemisella tomaattiuskovainen, kun luin vielä siitä kuinka terveellisiä tomaatit ovat. Ajatella! Tomaatin lykopeeni on voimakas antioksidantti, jonka on todettu ehkäisevän syöpää, erityisesti eturauhassyöpää. Listalla ovat myös masennus ja harmaakaihi sekä tietysti erilaiset muistisairaudet. Tomaatti on siis todellinen ikäihmisen superruoka. Ja myös superruoka pitkään ja hyvään vanhuuteen varustautuvalle nuorelle.

Melkein (olen varma, että jo melkein) näin viime yönä tomaatintuoksuista unta punaisista tomaateista, jättimäisistä keltaisista tomaateista, pienistä Brown Berryn mahonginruskeista tomaateista, Tigerelloista, Rugantinoista ja ilman muuta vaalean ruusunpunaisista Pink Thai Egg tomaateista.

Aamulla muistin nähneeni netissä myynti-ilmoituksen puutarhasta kasvihuoneineen. Missähän se ilmoitus oli? Oliskohan se puutarha liian iso kahden ihmisen tomaattikasvatusta ajatellen?

Tomaatti! on sytyttävä kirja sytyttävästä aiheesta. Se on kaunis kirja ja vieläpä ihan suomalaisen ihmisen kirjoittama. Sitä lukiessa ei siis tarvitse harmitella, että hyvähän sinun vetelä-Eurooppalaisen on tomaatinkasvatuksesta puhua! Kaikki kirjan tieto on Suomessa testattua ja ihan siis käytännössä testattua.

SUOSITTELEN ihan isoilla kirjaimilla. (Kirja soveltuu myös kerrostaloasujan haaveilukirjaksi; parvekkeellakin voi kasvattaa vaikka muutaman oman Venuksen!)

Sonja Lumme: Tomaatti!
Sivuja 240. Isokokoinen kirja.
Ulkoasu: GoMedia Oy
Valokuvat: Arne Nylander
Readme.fi 2017

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Rosa Liksom: Everstinna

Rosa Liksomin kirjan lukemisesta on jo pari viikkoa. Nyt tuntuu, että kirja vetää vieläkin puoleensa ja se pitäisi oikeastaan lukea uudelleen. Se ensimmäinen lukukerta ei ollutkaan vain kerta, vaan luin sen pienissä pätkissä, kun muuhun ei oikein ollut aikaa.

Everstinnan punainen ja perin yksinkertainen kansi istuu jotenkin tosi hyvin kirjan sisältöön ja niihin ajatuksiin mitä kirja herätti minussa.


Ensinnäkin kirjan kieli. Lukiessa ei voinut kuin ihmetellä, että miten joku voi kirjoittaa  näin ronskin kaunista kieltä pääosin tosi rumista asioista. Alkuun Liksomin käyttämä murre, kaiketi jonkinlainen meän kieli, tuntui työläältä lukea. Muutaman sivun jälkeen siihen kuitenkin tottui ja sitten se ei ollut enää edes hidaste, vaan osa kielen kauneutta. (Mukava lisä oli kirjan lopussa oleva sanakirja, josta voi tarkistaa murresanojen merkityksen, jos merkitys ei aukene suoraan tekstistä.)

Kirja on pitkä monologi, mutta siinäkin Liksom on onnistunut hienosti. Oikeastaan on vaikea edes ajatella, että tämä olisi voinut olla jotakin muuta kuin monologi - niin hyvin tuo tyyli sopi kirjaan.

Entä sitten kirjan varsinainen sisältö? Nyt ajatuksissani on, että henkilökuvauksena Everstinna on kuvaus kahdesta rikkinäisestä ihmisestä: Everstistä, joka oli niin rikki, että rikkoi Everstinnan jo paljon ennen kuin he edes oikeasti tutustuivat toisiinsa ja jatkoi rikotun rikkomista heidän suhteensa surkeaan loppuun saakka.  

Kirjan iso taustakuva on sitten fasismin ja natsismin nousussa, joka imaisi sisäänsä niin Evesrstin kuin Everstinnankin. - Ja puoli maailmaa siinä ohessa.

Tapasin joku päivä sitten henkilön, jolla oli aikalaiskuvaa kirjan esikuvahenkilöistä eli Everstinnasta, joka on kirjailija Annikki Kariniemi ja Everstistä eli eversti Oiva Willamosta. "Aika erikoisia persoonia he olivat."

Kariniemi itse on kirjoittanut heidän avioliitostaan kirjan jo 50-luvulla. 'Erään avioliiton anatomia' on minulla lukematta, mutta pitäneekö sekin nyt kaivaa jostakin esille kuin taustaksi Liksomin teokselle?

Everstinna on kirjana kuitenkin selkeästi fiktio. Joku niin selkeä henkilöhistorian virhekin tuli vastaan, että ajattelin sen olleen ihan tahallinen virhe, se kun oli sellainen, että minäkin sen huomasin.

Toisaalta kirjassa piipahtavien oikeiden ja olemassa olleiden henkilöiden suuri määrä tuo sitten osaltaan todellisuuden tuntua. Välillä ihan hengästytti samalle sivulle ahdettujen sotaherrojen suuri määrä.

Väkivalta oli tiestysti Everstin työtä, mutta kamala oli lukea kuvasta siitä miten se väkivalta tuli miehen avioliittoon ja miten nainen sen kesti ajatellen sen jotenkin vain kuuluvan siihen.

Toinen, joka pani miettimään oli se miten fasismi ja natsismi sokeuttivat ihmisen niin, että he hyväksyivät sen kauheudet. Tuo ideologia vain kietoi ihmiset kuoleman syleilyynsä ja vei heidät mennessään.

Kirjaa lukiessa ei voinut välttyä pelottavalta ajatukselta, että olemme nyt yhteiskunnallisesti taas tilanteessa, jossa natsismi nostaa päätään ja se haalii edelleenkin valtaansa ihmisiä, joita sitten voi käyttää perkeleellisten päämääriensä toteuttamisessa. Ihminen ei vain näytä oppivan historiastaan yhtään mitään.

Mutta... iliman muuta lukemisen arvoinen kirja. Kirjan kieli oli iso plussa, ajankuva toinen plussa ja ajankohtaisuus kolmas. Ja laitetaanko vielä neljänneksi plussaksi se, että kirjan henkilöillä on ihan oikeat esikuvansa. Siis neljä plussaa...viidestä.

Rosa Liksom: Everstinna
Sivuja 195 + Everstinnan sanakirja
Kustantaja Like Kustannus Oy, 2017

tiistai 24. lokakuuta 2017

Hannu Nyman: Rajaton kirja

Hannu Nyman on kirjoittanut mielenkiintoisen tietokirjan, aiheesta, joka on koskettanut jollakin tapaa jokaisen suomalaisen elämää ja myös kaikkialla maailmalla on vaikuttanut miljoonien ja miljoonien ihmisten elämän kulkuun. Nymanin kirja olisi nyt hyvää luettavaa jokaiselle tässä satavuotiaassa Suomessa, jos ja kun haluaa miettiä, että mistä tämä Suomi oikein on tehty.  


Rajaton kirja on täynnä tietoa siitä miten Raamattu on saavuttanut eri kieliryhmiä kaikkialla maailmassa. Raamatun saaminen eri kansoille heidän ymmärtämällään kielellä ei ole ollut helppoa. Kahden vuosituhannen aikana on tarvittu paljon ihmisiä, jotka ovat antaneet suorastaan koko elämänsä raamatunkäännöstyölle. Ilman näitä ihmisiä maailma olisi paljon köyhempi.
   
Jostakin syystä Raamatun kääntämisen ja painamisen ovat monet valtaapitävät kokeneet sellaiseksi uhkaksi itselleen, että he ovat yrittäneet parhaansa mukaan estää käännöstyön ja Raamattujen levittämisen. Kirjan kääntäjiä ja painajia on siksi vainottu aika ajoin kuin suurimpia roistoja ja moni on henkensä menettänyt sen seurauksena, että on kääntänyt Raamattua uudelle kielelle. Eikä siinä kaikki, Raamatun omistaminenkin on ollut ja on edelleenkin jossakin päin maailmaa sellainen rikos, josta pahimmillaan kaula katkeaa.

Ongelmana Raamattujen levittämisessä eivät kuitenkaan ole olleet vain kokonaan tästä kirjasta piittaamattomat ihmiset. Nyman kertoo myös rehellisesti sen, että kristityillä on ollut keskenään niin suuria erimielisyyksiä Raamatun kääntämisestä, että toisten mielestä "vääriä" käännöksiä on rovioilla poltettu ja pyritty ne hävittämään. Kirkkojen miehet itsekin ovat lämmitelleet raamatturovioilla.

Nymanin kirjaa lukiessa väkisinkin nousee sekin kysymys, että miksi Suomi on Suomi? Vastauskin löytyy: yksi iso osatekijä suomalaisuudessa on se, että Mikael Agricola käänsi Uuden Testamentin 1548 ja koko Raamattukin saatiin suomeksi jo 1642. Tuolloin vielä perin pikkuruinen suomalaisten ja suomea puhuvien joukko sain Raamatun omalla kielellään ja Raamatusta tuli pikkuhiljaa kirja, joka löytyi jokaisesta suomalaisesta kodista.

Suomalaiset ovat aina olleet lukevaa kansaa ja varsinkin varhaisina suomalaisuuden aikoina ei kodeissa ollut kovin paljon muuta lukemista kuin Raamattu ja Katekismus. Siksikin Raamattu pääsi vaikuttamaan kuin "kansakunnan kaapin päältä" yhteiskunnan kehitykseen.

Ajattelen, että nyt puolestaan eletään jo aikaa, jossa Raamatun arvovaltaa on heikennetty ja sen arvoista halutaan luopua. Näin on tapahtunut, vaikka jokaisen pitäisi Suomessa ymmärtää, että tämä maa on rakennettu Raamatun arvoja kunnioittaen ja juuri siksi Suomi on ollut se Suomi, jossa meidän on hyvä asua ja elää.

Raamatun historia sen kääntämisen ja levittämisen historia on rosoinen, niin kuin Nyman sen ilmaisee. Kaikesta inhimillisyydestä huolimatta mukana on kuitenkin kaiken aikaa ollut jumalallinen puoli. Osan siitä voimme ymmärtää, mutta suuri osa jää mysteeriksi.

Siitä jumallisesta kertoo se, että " Tämän kirjan sanoma on vaikuttanut mullistavasti miljoonien ihmisten elämän kaikkialla tämän pallon pinnalla. Raamatun viesti on muuttanut lukemattomien ihmisten elämän, vaikuttanut yhteiskuntaan, kulttuuriin, taiteisiin, tieteisiin -- ja ennen muuta tavallisen, pienen ihmisen elämään. Mikään muu kirja tässä maailmassa ei ole saanut vastaavaa aikaan."

Siispä luetaan Kirjaa ja myös tätä Nymanin mielenkiintoista kirjaa Raamatun käännöstyön historiasta.

Hannu Nyman: Rajaton kirja
Kansi Marko Soini
Sivuja 295
Kustantaja Päivä Oy



perjantai 13. lokakuuta 2017

Nescafe Mocamba-kahvi. Kahvipaketti 40 vuoden takaa. Maistuis varmaan sullekin!

Nestlen mukaan Mocamba on valikoi- tujen afrikkalaisten kahvien sekoitus ja pakkauksessa on 80 grammaa pakas- tekuivattua kahvia. Niin kuin edellisessä postissani kirjoitin, niin tämä kahvipa- ketti on säilynyt avaamattomana josta- kin sieltä 70/80 -lukujen taitteesta. Se on minullakin jo pari vuotta odotellut avaa- mista ja tänään se suuri päivä viimein koitti.
Juuri avatun pakkauksen antama tuoksu oli ihan hyvä. Se lievä epäilyttävä sivutuoksu ehkä sittenkin tuli omista ennakkokäsityksistä, eikä kahvipakkauksesta. Ennakkokäsityk- seni sanoi, että 40 vuotta vanha kahvi ei voi olla juotavaa. Kun siirsin syrjään näitä ennakkokäsityksiä, niin avatun pakkauksen tuoma tuoksu oli ihan hyvä.


Normaalisti en näitä pikakahveja juo, mutta sen verran kokemusta on, että joku kahvimerkki niissäkin pääsee yllättävänkin lähelle aidon kahvin makua. Miten Mocamba tässä onnistuu?

Käytin Mocamban pakastekuivatua kahvia kuppia kohden aika tarkasti sen mukaan kuin mitä ohje pussin kyljessä neuvoi. Veden lisäämisen jälkeen "liemen" väri oli aivan hyvän kahvin väristä. Mutta... lähempi tutustuminen liemen tuoksuun... se tuoksu oli lähinnä kauhea. Siis paha. Ei ollenkaan kahvin tuoksuinen. Nyt jo epäilytti koko homma.


Sitten olikin jo maistamisen vuoro. En kyllä uskaltanut maistaa ilman maidon lisäämistä. Ensimmäiseen makukokemuk- seen vaikutti hankalasti tuo liemen tuoksu. Kuitenkin kun siirsin kuppia kauemmas nenän alta ja maistelin kahvia suussani, niin oikeastaan yllätyin: erehdyttävästi ihan kahvin makua oli suussa!

Tuo minun normikahvikupillinen Mocambaa on nyt juotuna ja vielä sormet osuvat tietokoneen nappaimistolla oikeisiin kirjaimiin ja ajatuskin vielä toimii. En voi mitään sille ajatukselle, että taidan juoda toisenkin kupillisen. Ja tarjoan vaimollekin. Niin ja vieraita on tulossa, eiköhän heillekin voi Mocambaa tarjota?

Se on kyllä sanottava, että ennakkokäsitykset siitä mikä on hyvää ja mikä huonoa, vaikuttavat aika paljon ihmisen makukokemuksiin. Toinen vaikuttava tekijä on hajuaisti. Ja hyvä, että ihmisellä se aisti pyrkii varoitamaan vaarasta.

Tuletko kahville? Juodaan yhdessä kupillinen, kaksikin. Tarjous on voimassa vain loppuviikon ajan.

Niin, onhan minulla tuolla hyllyssä vielä toinenkin paketti saman ikäistä kahvia. Sain sen lahjaksi samalla kertaa tuon Mocamban kanssa. Jos hintalappua on uskominen, niin Brassero voi olla vielä parembaa kuin Mocamba. Hinta nimittäin on ollut vitosen kalliimpi, eli 19,95 markkaa. Pussin kyljessä oleva esittelytekstikin lupaa hyvää: Parhaimpien laatujen sekoitus.

Jotta kun tulet, niin voit valita kummasta pussista kahvi valmistetaan.