tiistai 8. elokuuta 2017

John Burke: Taivaan rajalla

John Burke kirjoittaa kuolemanrajakokemuksista. Täytyy myöntää, että otin kirjan luettavaksi hivenen epäillen. Tähän saakka olen tarkasti välttänyt koskemasta kirjoihin, jotka on otsikoitu tyyliin "Kävin seitsemän keraa taivaassa" tai "Kävin kadotuksen syövereissä".
Syy siihen, että olen näitä välttänyt, on ollut siinä, että olen haistanut niissä yleensä rahantekemisen makua ja toisaalta olen ajatellut, että minulle riittää se mitä Raamattu aiheesta kertoo. "Piankos minäkin tuollaisen mielikuvitusjutun sepittäisin", olen sanonut, kun joku on tämän sortin kirjoja minulle suositellut.

Muutaman sivun luettuani Taivaan rajalla -kirjaa, mieleeni tuli, että onhan minullakin kaksi kertomusta, jotka voisivat olla osa tätä kirjaa. Kun sen tajusin, niin lukeminen sai uutta potkua.

Ensimmäinen muisto on äitini kertoma tapaus, kuinka hänen siskonsa kuoli ollessaan 12 vuotias. Tyttö oli jo tuon ajan normaalissa saattohoidossa kotonaan, kun tiedossa oli, että hän pian kuolisi, eikä sairaalassa enää osattu auttaa. Hän tiesi itsekin kuolevansa, oli perin ahdistunut ja kapinoi sanallisesti kuolemaansa vastaan. "En halua kuolla! Miksi minun täytyy kuolla, vaikka olen vasta lapsi?"
Se oli perheväelle vaikeaa aikaa. Kerran muutama päivä ennen lapsen kuolemaa he olivat siinä sängyn ääressä. Lapsi oli syvässä unessa vai liekö ollut tajuton. Siinä hetkessä hänen kasvoilleen tuli mitä kaunein hymy, äitini kertoi.
Kun lapsi siitä heräsi, perheväki kysyi, että näitkö unta kun hymyilit niin kauniisti nukkuessasi?
- En nähnyt unta, minä kävin taivaassa.
- Millaista siellä oli?
- Kaunista, niin kaunista.
Siitä hetkestä tytön ajatus kuolemasta muuttui. Nyt hän vain odotti sitä, että Jeesus tulee noutamaan hänet taivaaseen. Hän kuoli onnellisena.

Toisen kuolemanrajakertomuksen kuulin muutama vuosi sitten eräältä jo eläkkeellä olevalta rovastilta. Hän kertoi, että häntä ei kuolema pelota, hän on käynyt taivaassa ja hän tietää mitä siellä on. Miehellä oli ollut kaksikin kertaa sydänpysähdys ja siihen nuo kokemukset liittyivät. Hänenkin kertomuksensa oli mielenkintoinen.

Burke vertaa kuolemanrajakokemuksista kertoneiden kokemuksia toisiinsa ja ne ovat yllättävän yhteneviä, olipa ihminen sitten länsimaisen ajattelun saastuttama tai itämaisen filosofian ja uskonnon keskellä elänyt.
Burke tekee myös kaiken aikaa vertailua noiden kertomuksien ja Raamatun tekstien välillä. Yllättävän paljon hän löytää yhtenevyyttä myös tässä vertailussa.

Pidin hänen tyylistään käydä asioita läpi pala palalta, ilman suurta tunnetta. Hän myöntää heti alussa, että ei usko kaikkia kuulemiaan kertomuksia näistä kokemuksista. Siksi hän käytti tarkkaa seulaa sen suhteen millaisia tapauksia otti kirjaan mukaan. Hän otti mukaan sellaisten ihmisten kertomuksia, joille arveli olevan mahdollisimman vähän hyötyä saada kertomuksensa julki. Pääosalla on kuulemma varallisuutta niin paljon, että sen persolla he tuskin ovat kertoneet omista taivaskokemuksistaan. Lisäksi hän pyrki valikoimaan ihmisiä, joilla olisi vaarana menettää vaikka ammatillinen uskottavuutensa kertomansa vuoksi.

Kirjasta löytyy kaiketi yli sadan henkilön kertomuksia kokemastaan. Burke ottaa niistä esille sen ydinkertomuksen, mutta sanoo, että hän ei kaikilta osin ole samaa mieltä kuoleman rajalla käyneiden kokemuksistaan tekemistä johtopäätöksistä. Kokemus voi olla aito, mutta johtopäätökset jopa vääriä, hän sanoo.

John Burke on Gateway Church -seurakunnan pastori Austinista, Teksasista. Hän on kirjoittanut esimerkiksi kirjan "Täydelliset älkööt vaivautuko", joka on  löytänyt paljon lukijoita myös Suomessa. Siinä hän kertoo seurakunnastaan, joka kutsuu epätäydellisiä ihmisiä tulemaan ongelmineen seurakunnan yhteyteen. Idea on siinä, että Jumala voi mullistaa myönteisellä tavalla ihmisten elämän.

Tuon "Täydelliset älköön vaivautuko" jälkeen "Taivaan rajalla" tuntui minusta ensin perin kummalliselta kirjalta kun tajusin, että kirjoittaja on sama John Burke. Nyt voin sanoa, että tämä viimeinen yllätti perin positiivisesti. Se oli asiallinen ja sen verran analyyttinen kirja kuolemanrajakokemuksista kuin vain voi olla. Parasta antia oli minulle se, että näitä kokemuksia verrattiin Raamatun teksteihin ja osoitettiin, että kertomuksissa on yllättävän paljon yhtenevyyttä Raamatun kanssa, vaikka kertoja ei olisi ollenkaan tietoinen mitä Raamattu näistä asioista kertoo.

Millainen paikka se taivas sitten Burken kirjassa on? Ensinnäkään se ei ole se paikka, jossa veisataan virsiä ianakaikkisesta iankaikkiseen. Lyhyesti voisi sanoa tuon äitini sisaren sanoilla "kaunista, niin kaunista" Se on paikka, johon kurkistettuaan tietää minne haluaa.

Mitäpä jos kävisit kurkistamassa taivaskuvaa tästä Burken kirjasta vähän tarkemmin? Suosittelen!

John Burke: Taivaan rajalla
Suomennut Annalena Toivola
Sivuja 362
Kustantaja Päivä Oy 2017  
(Kansikuva kustantajan sivulta)

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Italialainen kaunotar Nova Espress muutti meille

Nova Espress brev. no. 425231 on italialainen kaunotar jostakin 60-luvulta. Vai olisiko 50-luvun lopulta? Poikani oli tämän kaunottaren bongannut Hesassa kirpparilta ja osti sen ajetellen, että isä voisi olla siitä kiinnostunut.

Niinhän siinä kävi, että vieraillessamme Hesassa, pakkasimme kaunottaren laukkuun ja toimme Rovaniemelle.
Kaunis kuparinvärinen pinta on ensimmäinen ihastelun aihe. Väri taitaa kuitenkin olla vain hämäystä; pannu on alumiinia.



Nova Espressin sisukset puolestaan ovat jo sitten ihmettelyn aihe - enpä ole moisia sisuskaluja ennen nähnyt, vaikka kahvin valmistumisen idea on tietysti sama kuin tämän kaltaisissa pannuissa yleensä on. Toteutus vain oli minulle uusi.

 Kooltaan keitin on suuri: korkeutta on 25 cm ja vettä mahtuu 9 desilitraa.

 Matkalaukussa tuli Budapestista sopivasti myös italialaista Pellinin kahvia papuina kilon puketti.

Siinä on 60% Arabicaa ja 40% Robustaa. Eipä tässä muuta kuin pavut myllyyn ja kahvin keittoon.
 

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Raymond Chandler: Näkemiin kaunokaiseni

Joskus vuosia sitten etsin kirpparilta sopivaa lukemista lomamatkalle. Hain jotakin erilaista, siis sellaista, jota en juurikaan ollut aikaisemmin lukenut. Hyllystä löytyi Raymond Chandlerin Syvä uni.

Selasin kirjaa ja se mikä iski, oli tyyli, tapa kirjoittaa. Chandlerista en tiennyt mitään ja kirja näytti olevan jonkinlainen dekkari. Molemmat, sekä Chandler, että dekkari, olivat minulle uusia kokemuksia. Jostakin syystä en koskaan ollut päässyt oikein kiinni dekkareihin, yritystä oli kyllä ollut, mutta kesken ne aina jäivät.

Syvä uni tuli sitten luettua Balaton-järven rannalla aurinkoa ottaessa. Se mikä sytytti siellä kirpparilla, eli Chandlerin tyyli, ei sammunut lukiessa, vaan lomalta tultuamme piti etsiä lisää saman kirjoittajan kirjoja.

"Hänellä oli litteä naama ja kaareva lihaksikas nenä, joka näytti vankalta kuin risteilijän keula.Hänellä oli luomettomat silmät, riippuposket, hartiat kuin sepällä ja lyhyet ja kömpelön näköiset jalat kuin simpanssilla. Minulle selvisi möhemin että ne olivat vain lyhyet." (Kirjasta Näkemiin kaunokaiseni)

Chandler tunnetaan siis tyylistään ja sankaristaan Philip Marlowesta. Kirjoittaja on syntynyt 1888 ja tarinoiden kuvaukset 30-luvun Amerikoista ovat aidon karheita juuri siksi, että hän kirjoittaa ympäristöstä ja ajasta, jossa on itse elänyt. Hänen tapansa kuvata asioita, maisemia ja henkilöitä, on mehukas ja elävä, usein humoristinen.

Näkemiin kaunokaiseni on tarina, jossa "kivitaloa muistuttava Hirvi-Malloy etsii kahdeksan vuoden takaista rakastettuaan Velmaa Bay Citystä, Los Angelesin pahamaineisesta esikaupungista". Philip Marlowe on "yksityisetsivä, jonka leipätyönä ovat harmit" ja niitä harmeja riittää tasaisesti ripoteltuna koko kirjan matkalle.

Jos luet dekkareita ja varsinkin uusia tuotoksia, niin ota  nyt ihmeessä ja lue Chandlerin dekkarit läpi jos et ole vielä lukenut. Aika moni nykypäivän dekkari kalpenee näiden rinnalla!

Kesälomalukemista parhaimmillaan! Isosti suosittelen.

"Huoneessa ei ollut muuta naisellista kuin kokovartalopeili ja sen edessä reilusti tyhjää lattiatilaa." (Näkemiin kaunokaiseni)

Raymond Chandler: Näkemiin kaunokaiseni.
Suomentanut Kalevi Nyytäjä.
Kansi Matti Ruokonen, C-G Hagsrtöm 
Sivuja 288.
WSOY 1991

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Vuolle-Apiala: Savusaunakirja

Tämän kesän huippujuttu oli kylpeminen savusaunassa. Ajattelehan - alkukesän lämmin ilta, koivinlehdet juuri aukeamassa, savun tuoksu ja pehmeät, koko ihmistä hyväilevät löylyt! Olihan se miellyttävä kokemus ja se sai haaveilemaan omasta savusaunasta.

Niissä haaveissa otin Savusaunakirjan tutkittavaksi. En siis vain luettavaksi, vaan ihan tutkittavaksi. Kirjassa on tekstin lisäksi paljon havainnollisia piirroskuvia mustavalkoisten valokuvien lisänä. Nuo piirroskuvat tekevät kirjasta elävän ja saunojen yksityiskohdat selviävät paremmin kuin vain tekstiä lukemalla.

Ihan harmittaa kun saunomisen yksi hieno muoto, eli tuo savusauna, on nykyään jäänyt harvinaiseksi herkuksi. Liekö yhtenä syynä ollut juuri se, että saunat yleistyivät joka talon sisuksiin. Kun kehitys oli tämä, niin kukapa olisi savusaunaa rakentanut. Niin saunakansaa kuin olemmekin, niin suurin osa meistä ei taida olla saunonut savusaunassa ollenkaan.

Kirjan alaotsikkona on "Perinteisten savusaunojen suunnittelu ja rakentaminen" ja niinhän siinä  kävi minullekin, että vain vahvistui se ajatus, että minä taidan rakentaa savusaunan kunhan ehdin.
Tämän kesäloman olemme korjanneet vanhaa hirsitaloa ja sen pihapiirissä on aikoinaan ollut savusauna. Ja oikeastaan on vieläkin, mutta jo kasaan luhistuneena. Katto siitä on joskus pettänyt ja loppu onkin sitten sitä surullista tarinaa. Saunakuvastus on ollut siinä tontin laidalla niin toivoton näky, että en ole vielä koko rakennusta kunnolla tutkinut. Tälle tonttimme saunatarinalle voisi siis nyt alkaa suunnittelemaan jatko-osaa, jonka päätösjaksossa saunomme vaimon kanssa omassa savusaunassa.

Vuolle-Apiala on vanhan rakentamisen asiantuntija ihan viimeisen päälle ja Savusaunakirja kertoo hänen perehtymisestään vanhan rakentamisen tähänkin osaan.
Kirjassa esitellään yksitoista erilaista savusaunatyyppiä. Jaottelu on tehty alueellisesti niin, että kahdeksan saunatyyppiä löytyy Suomen alueelta ja kolme, eli Ruijan kveenien sauna, Pohjois-Ruotsin sauna ja Värmlannin sauna nimiensä mukaisesti Suomen ulkopuolelta.
Jokaisessa saunatyypissä on tietysti omat erityispiirteensä, ja niihin yritin sovitella muistikuviani niistä muutamista savusaunoista, joissa olen vuosien varrella saanut kylpeä.


Savusaunakirja ei siis kuitenkaan ole vain saunaperinnettä kuvaava kirja, vaan siitä löytyy hyviä ohjeita saunahaaveilijalle. Haaveilun lähtökohdiksi kirjoittaja esittää muun muassa sen, että kannattaa pyrkiä rakentamaan omalle alueelleen tyypillisen mallinen sauna ja samalla pitäisi välttää kaikkea sellaista uutta, joka ei ole kuulunut alunperin savusaunojen ideoihin. "Vuosisatojen kokemuksen pohjalla syntyneeseen savusaunaan voi yrittää tehdä uusia keksintöjä, mutta ei sauna siitä parane, mikäli mittapuuna käytetään löylyn laatua."

Olen kyllä tämän Savusaunakirjan lukenut aikaisemminkin, mutta nyt lukukerta oli erilainen, koska nyt oli se haave omasta savusaunasta mielessä. Aikaisemminkin kirja on ollut kyllä mielenkiintoinen, mutta vasta nyt oman savusaunomiskokemuksen (voiko sen noin sanoa?) herättämän haaveen tykyttäessä sisuksissa kirjan jokaista sivua tutkiessa, kirja sai aivan uusia ulottuvuuksia. Se sytytti. Melkein jo haistoin savun hajun.

Kirjasta on otettu painoksia tämän minun painokseni jälkeenkin ja sitä on edelleen myynnissä ainakin netin kirjakaupoissa.

Risto Vuolle-Apiala: Savusaunakirja
Julkaisija Risto Vuolle-Apiala 1994
Sivuja 111.