perjantai 13. tammikuuta 2017

Elämäni ensimmäinen 'oikea' kirja oli Delawaren pojat




Heikki Jylhä: Delawaren pojat


Tämä kirja veti minut aikoinaan sisälle kirjojen maailmaan. Olin kai yhdentoista vanha ja lievässä kuumeessa sänkypotilaana. Olin tyytyväinen, että ei tarvinnut mennä kouluun, mutta toisaalta sängyssä aika kävi pitkäksi. Huoneessa oli kirjoituspöydän yllä pieni hylly ja siinä muutama kirja. Pitkästymistä vastaan pyristellessä otin hyllystä Delawaren pojat -kirjan. Sen kannessa juoksi puron yli intiaani ja perässä tuli kaksi valkonaamaa.
Avasin kirjan, luin muutaman sivun ja sitten en enää voinut laskea kirjaa käsistäni. Elämäni ensimmäinen "oikea" kirja imaisi minut sisälleen. Pitkästyttävästä päivästä tuli muutamassa hetkessä mielenkiintoinen matka aivan uuteen maailmaan. Se maailma oli 1700-luvun Pohjois-Amerikassa suomalaisten siirtokunnassa intiaanien mailla.



Joitakin vuosia sitten näin tämän kirjan kirpparilla. Hintaa oli 50 centtiä ja ilman muuta ostin sen. Delawaren pojat pääsivät kunniapaikalle olohuoneen kirjahyllyyn. Nyt otin sen sieltä ja luin uudelleen.
Lukiessani yritin samaistua siihen pikkupoikaan, joka olin silloin kun tuon kirjan aikoinaan luin lähes 50 vuotta sitten. Mikä tässä kirjassa silloin imaisi sisälleen?
Se "imu" taisi olla seikkailun maku ja tietysti intiaanit. Joku heistä muuten osasi ihan oikeesti puhua suomea, tosin vähän heikosti, mutta kuitenkin. Suuret vihreät metsät, nuorten suomalaispoikien rohkeus ja vaarat joihin he joutuivat - olihan siinä aineksia aikansa lukuelämykseksi.
Tällä lukukerralla kirja ei ihan samalla lailla imaissut matkaansa niihin suuriin metsiin, mutta luettua se tuli. Kun kellahdin selälleen sängyn päälle ja otin kirjan käteeni, ajattelin, että tuskin jaksan sitä loppuun saakka lukea. Vaan eipä se lukeminen silti tiukkaakaan tehnyt.

Kyllähän kirjan teksti välillä vähän hymyilytti, se on myönnettävä. Löysin silti Delawaren pojat -kirjasta vieläkin sen "jonkun" joka haastoi silloin lukemaan yhä uusia kirjoja. Se jokin oli kuin ovi, josta sai mennä sisälle uuteen ja outoon maailmaan - sillä kertaa 1700-luvulle Pohjois-Amerikkaan suomalaisten ja intiaanien keskelle. Seikkailu on aina seikkailu!

Voisin viihtyä intiaaniveljieni seurassa vihreässä metsässä, Lassi vastasi. -Delawaren kylissä asuu kuitenkin omaa heimoani, jonka luokse minun on mentävä. Suomalaiset elävät vieraan kansan keskuudessa köyhissä oloissa. He ovat vaatimattomia ja ahkeria ihmisiä. He eivät osaa pitää puoliaan isoisempien kanssa asioissa ollessaan, eikä heillä ole mahtimiehiä.

Kirjailija Heikki Jylhä oli vuonna 1903 Amerikoissa syntynyt suomalainen siirtolaisperheen poika, joka myöhemmin muutti perheensä kanssa takaisin Suomeen.
Delawaren pojat ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1938. Se minun poikasena lukemani taisi olla kirjan neljättä painosta vuodelta 1968 ja oman kirjahyllyni versio on viidettä painosta vuodelta 1972.
Nettiä selatessani löysin kuvan kirjan ensipainoksen kannesta. Se on erilainen kuin omassani ja täytyy myöntää, että tuo ensipainos tekisi mieleni ostaa.

Muistatko sinä minkä kirjan luit ensimmäiseksi? En tarkoita pieniä lastenkirjoja tai kuvakirjoja, vaikka nekin ovat tärkeitä, vaan sitä ihan ensimmäistä "oikeaa kirjaa". Kerrohan lukukokemuksesi ensimmäisestä kirjastasi!

Heikki Jylhä: Delawaren pojat.
Punainen sulka -sarjan kirja numero 16.
136 sivua.
5. painos, 1972.

2 kommenttia:

  1. En kyllä pysty muistamaan, mikä se eka kirja oli, mutta niitä Viisikoita laahattiin kyllä kirjastosta usein. Nyt niitä omat lapset lukee ja olen kirppiksiltä ostanut niitä heille omaksi. Itse olisin lapsena tykännyt, jos olisi ollut kotona paljon kirjoja, mutta kovin vähäisiä olivat kodin kirjat. Nyt niitä on sitten vähän liiankin kanssa tilaa viemässä. Ja on niillä Viisikoilla viehätystä edelleen, sillä luin niitä kun makoilin sairaana, ovat kevyitä pideltäviäkin. Ja sitten pyysin lapsia vielä lainaamaan kirjastosta Viisikoita dvd:llä, kun ovat hyvin tehtyjä nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taisi pikkusisko innostua Viisikoista, mutta kyllä minäkin jonkun niitä luin. Nostalgisia muistoja!Pitääpä kaivaa jostakin noita Viisikko dvd-versioita. Semmosta kevyttä kateltavaa!

      Poista